Kiertävä sirkuskoulu ja muu
            koulutustoiminta

Tilaa koulullesi hurjanhauska sirkustunti!

Oulun Tähtisirkus on vuosina 2003-2012 järjestänyt kiertävää sirkusopetusta Oulun kouluissa. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Opetustoimi ja Valveen (entinen Nuoriso- ja kulttuurikeskus) lastenkulttuuritoimisto. Sirkusopetus on järjestetty kouluilla normaalin koulupäivän puitteissa. Tähän mennessä sirkusopettajat ovat vierailleet oululaisilla alakouluilla ja opistoissa. Jatkossa on tarkoitus tarjota toimintaa myös yläasteille ja lukioille. Kiertävää sirkuskoulua on järjestetty myös erityisoppilaille hyvin kokemuksin.

Koulun kautta sirkus tavoittaa kaikki lapset ja nuoret. Tähänastisten kokemusten mukaan sirkus kiinnostaa kaikenlaisia lapsia ja nuoria. Sirkuksen värikäs ja monimuotoinen maailma vetää mukaansa myös vetäytyvät ja hiljaiset oppilaat. Toisaalta aktiivinen tekeminen rauhoittaa levottomat ja toimintahaluiset lapset ja nuoret. Myös maahanmuuttajat pääsevät mukaan, koska sirkusopetus ei perustu kielelliseen osaamiseen.

Kiertävää sirkuskoulua on tarjolla Opetustoimen rahoittamana rajalliselle määrälle kouluja. Voitte kuitenkin tilata kiertävän sirkuskoulumme edulliseen hintaan, mikäli koulullanne on esimerkiksi kerhorahoja.

Kiertävän sirkuskoulun lisäksi tarjoamme myös muunlaista sirkusopetusta ja kerhotoimintaa. Meiltä on myös mahdollista tilata taikuriopetusta. Otathan meihin yhteyttä! Hinnat sovitaan koulutuskohtaisesti.

Diablo