Sosiaalinen Sirkus -hanke

Oulun Tähtisirkus on mukana valtakunnallisessa Sosiaalinen sirkus -hankkeessa, jota hallinnoi Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus. Oulun osahankkeessa kohderyhmänä ovat maahanmuuttajalapset ja nuoret. Heille järjestetään säännöllistä sirkusopetusta Koskelan ja Terva-Toppilan kouluilla. Hankkeen aikana vuosina 2009-2011 kehitetään sosiaalisen sirkuksen metodeja ja pyritään viemään sirkusopetusta erityisryhmille. Oulussa yhteistyössä ovat mukana Opetustoimi, Valveen lastenkulttuuri, koulut ja Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta.

Keväällä 2010 Oulun osahanke eteni kiitettävästi. Terva-Toppilan yläasteen tyttöjen kanssa tehtiin sirkusvideo ryhmän omaan käyttöön. Videon aiheena oli tyttöjen vannetanssi. Koskelan koululla valmistettiin varjoteatteriesitys, joka oli yhteinen ponnistus luokkien omien opettajien kanssa. Esitystä varten valmistettiin muillakin koulutunneilla lavasteita ja sirkusvälineitä. Integraatio muuhun kouluopetukseen sujui hienosti – kiitos koulun henkilökunnan.

Syksyllä Terva-Toppilan maahanmuuttajatyttöjen ryhmään pyritään houkuttelemaan myös kantasuomalaisia tyttöjä ja sirkusta tehdään tunnetuksi koulun opetushenkilökunnalle. Koskelan koululla ryhmän oppilaat vaihtuvat. Tässä ryhmässä keskitytään sirkustaitojen kehittämiseen – unohtamatta leikkiä ja iloista mieltä.

Tutustu Sosiaalisen sirkukseen osoitteessa http://sosiaalinensirkus.fi/

Sosiaalinen Sirkus -hanke

Diablo